Laidunnus ja sen hyödyt
Meillä kasvaa noin 40 emolehmän karja, jonka kevättalvella syntyneet vasikat saavat kasvaa emojensa rinnalla ja viettää kesän laitumella.
Miten meillä laidunnetaan?
Tänä kesänä tilallamme on kolme laidunryhmää: kaksi nuorten ryhmää ja yksi vanhempien emojen ryhmä. Meidän tilalla on kolme sonnia, Nuutti, Visiiri ja Pepe ja he ovat kesän laitumella omissa ryhmissään. Kesän aikana sonnit astuvat oman ryhmänsä emot ja tällöin vasikat syntyvät seuraavan vuoden keväällä.
Käytämme laiduntamisessa rotaatiolaidunnusta (kiertävää lohkolaidunnusta). Tilaamme ympäröivät laajat laidunalueet on jaettu väliaidoilla pienempiin lohkoihin, joita ryhmät kiertävät. Ryhmä syö yhtä lohkoa keskimäärin noin kolme päivää, minkä jälkeen se siirtyy seuraavalle. Kun kierros alkaa ensimmäiseltä lohkolta, kestää noin kolme viikkoa ennen kuin eläimet palaavat takaisin sinne. Tässä ajassa lohko saa rauhassa levätä, ja sinne ennättää kasvaa uutta, maistuvaa ja ravintorikasta heinää!
Laidunkausi vaatii huolellista ennakkosuunnittelua jo hyvissä ajoin ennen eläinten päästämistä ulos. Meidän on suunniteltava tarkasti eläinryhmät, mietittävä valmiiksi mille lohkoille mikäkin ryhmä sijoitetaan ja laskettava toimiva laidunkierto. Lisäksi kevääseen kuuluu olennaisesti uusien aitojen teon ja vanhojen aitojen kunnostus talven jäljiltä.
Hyödyt eläimelle
Sorkka- ja jalkaterveys: Pehmeä ja joustava maapohja on sorkille parasta mahdollista hoitoa.
Lajityypillinen käyttäytyminen: Ulkoilmassa märehtiminen ja tuoreen ruohon syöminen suoraan maasta toteuttavat naudan luontaisia tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.
Hyödyt luonnolle
Nauta on parhaimmillaan loistava luonnonhoitaja. Suunnitelmallinen laidunnus tekee hyvää ympäröivälle ympäristölle:
Luonnon monimuotoisuus: Meidän naudat laiduntavat nyt myös Porvoonjoen rantaniittyjä. Kun naudat syövät ja tallovat maata laitumella, ne estävät alueita pusikoitumasta ja tukehtumasta vahvan heinikon alle. Tämä tekee tilaa erilaisille kasveile.
Pölyttäjien ja lintujen apajat: Monipuolinen kasvillisuus houkuttelee paikalle perhosia, kimalaisia ja muita pölyttäjiä. Lisäksi nautojen lanta vetää puoleensa hyönteisiä, jotka ovat elintärkeää ravintoa useille lintulajeille.
Hiilen sidonta maaperään: Monivuotiset laidunnurmet kasvattavat syvän juuriston. Kun nauta syö nurmea säännöllisesti ja hallitusti, kasvi uusiutuu tehokkaasti ja sitoo samalla hiiltä ilmakehästä maaperään.
Tutustu lisää laidunnukseen Laitumen asukit -osiossa.